Suotakoon pieni runollisuus näin Juhannuksen aatonaattona ; )

Aika ja sen nopeus mäjähti päin kasvojani kun katsastin vuonna 2005 Riitta Suomisen kanssa tekemäämme kirjaa Verkko-opettajaksi viikossa. Niin paljon on tapahtunut tuon jälkeen, että oikein ihmettelee miten se on mahdollista: meillä on nyt  reaaliaikaiset  verkkoneuvottelutyökalut käytössämme, oppilaitosten wikit ja blogit ovat olemassa jos ei muutoin niin ainakin lähtökuopissaan, podcasting ja vodcasting yms. ovat arkipäiväämme. Erilaiset ilmaisohjelmat ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot tuovat hyvin monipuolisen repertuaarin ei vain opettajien käyttöön vaan myös ihan jokaisen oppijan käyttöön. Periaatteessa kuka vain pystyy järjestämään koulutusta verkon avulla kenelle tahansa kun vain löytyy ryhmä samasta aiheesta kiinnostuneita. Ei tarvita enää oppilaitosta takaamaan näitä resursseja. Ja usein ainakin omalla alallani opiskelijat saattavat olla myös ne paremmat asiantuntijat kuin opettajat. Teemu Leinonen on myös esittänyt kysymyksen mihin koulua enää tarvitaan? Olisiko aika astua kouluttomaan yhteiskuntaan? No, kyllä koulujakin tarvitaan, mutta mahdollisuudet oppimiseen ilman oppilaitostakin ovat nyt moninkertaiset verrattuna esim. tilanteeseen muutama vuosikymmen sitten.

Toisaalta aika kuluu raivostuttavan hitaasti. Kirjan päivitystarvetta silmäillessäkin ei voi kuin taas kerran todeta, miten hitaasti ihmisten ajattelu muuttuu ja miten vaikeaa on pedagogisten perusprinsiippien uudistaminen opiskelijalähtöisiksi ja oppijaa aktivoiviksi. Uudetkin työkalut muovataan ällistyttävällä tavalla usein vain entisen tiedonjakamisen ja opettajan roolia korostavan hengen jatkajiksi. Muutos lähtee pienestä, mutta joskus olisi kiva kun voisi todeta että iso järkäle on nytkähtänyt eteenpäin.

Tai ehkä olen vain sokaistunut Suomen kesän kirkkaudesta enkä näe tähän lähelle miten kaikki muuttuu koko ajan ja parempaan suuntaan.