Osaisitko kuvitella tilannetta, jossa työntekijä esimerkiksi terveyskeskuksessa sanoisi työnantajalleen että "Minä en sitten muuten koske tähän tietokoneeseen täällä töitä tehdessäni, mutta muita töitä voin kyllä tehdä." Tai: "Jos minun halutaan oppivan tämä uusi potilastieto-ohjelma ja sen käyttö niin minulle pitää siitä maksaa lisää palkkaa!"  No näin voi kyllä opettaja sanoa melkeinpä missä tahansa oppilaitoksessa, vaikka se toisille aloille siirrettynä kuulostaa lähinnä groteskilta.

Eikä tälle opettajan rajattomalle autonomialle oman opetuksensa sisältöjen ja työkalujen määrittäjänä sitten mitään voi. Tässä olisi mielenkiintoinen tutkimusaihe jollekin kun selvittäisi miten yksi ammattikunta voi elää tietoyhteiskunta-Suomessa näin omaa elämäänsä verrattuna monin muihin asiantuntijoihin. Vaikka esimerkiksi yliopisto kuinka olisi päivittänyt hienot tietoyhteiskuntastrategiat webbisivuilleen ja hankkinut työkalut ja henkilökunnan koulutuksen sen toteuttamiseksi ei kukaan voi mitään yliopiston opettajalle, joka kieltäytyy käyttämästä tieto- ja viestintätekniikkaa. Opettaja voi edelleen jatkaa luentojen pitämistä lähellä tai kaukana pienemmille ja suuremmille kuulijajoukoille samoin kuin muinoin kun luennoille keräänyttiin kuulemaan sitä vain opettajan hallussa ollutta kirjaa. Ja tietoyhteiskuntastrategialla voi pyyhkiä vaikka pölyjä, jotta siitä jotain hyötyä olisi.

Opettajat oppilaitoksissa ovat asiantuntijoita ja oppilaitos on oikeastaan osaamistehdas, jossa omaa osaamista jatkuvasti päivitetään ja kehitetään yksin ja ryhmänä. Miten oppilaitos onnistuu tehtävässään, jos opettajat ulkoistavat oppimisen joksikin joka tapahtuu työajan ulkopuolella ja erillistä korvausta vastaan? Olen onnellinen, että olen useimmissa työpaikoistani työskennellyt kokonaistyöajassa, joka ei ole opettanut minua moiseen ajattelumalliin. Kovin hankalaa olisi tuo alinomainen erottelu milloin olen vaarassa oppia jotain ja milloin teen vain työtäni. Ja onneksi on myös runsain joukoin näin ajattelevia opettajia=enemmistö.

Ymmärrän toki miten hankalaa on kun koko ajan tulee eteen uutta ja pitää miettiä miten se vaikuttaa oman työn tekemisen tapoihin. Joskus on jopa paljastettava oma osaamattomuutensa ja sekös vasta vaikeaa onkin. Väittäisin kuitenkin että kaikkein suurin ongelma on oman asenteen muuttaminen. Sen alati kaikkeen uuteen negatiivisesti suhtautumisen vaihtaminen ajatukseen, että entäs jos sittenkin päivä paistaisi minullekin useammin kun edes kokeilisin näiden käyttöä jokusen vuoden. Yllätin itseni näistä ajatuksista lomalta töihin palauttuani, kun heti kysyttiin että käytätkö jo Jaikua? Ai mitä Jaikua?  Ja miten Jaikua sitten käytettäisiin?