Olen yllättänyt itseni viimeisen parin vuoden aikana useampaan kertaan tunnelmista, jossa tunnen itseni hyvin hyvin pieneksi. Tuntuu että vaikka kuinka opettelen uusia ohjelmia, sovelluksia, tapoja työskennellä verkossa itseni ja muiden kanssa niin maailma juoksee aina vain kovempaa ja jään kuin nalli kalliolle ihmettelemään mitä oikein hallitsen verkko-oppimisen maailmasta.

Tänään maailma räjähti silmieni edessä. Istuin klo 9:30 työpöytäni ääressä aikomuksena perehtyä web2.0 maailmaan taas hieman tarkemmin. Olen mukana kansainvälisessä eJump2.0-hankkeessa jossa kartoitetaan maalis-huhtikuun aikana parhaita käytäntöjä web2.0:n opetus- ja oppimiskäytössä. Seuraavaan palaveriin oli aikaa pari tuntia ja ajattelin viettäväni varsin mukavan oppimistuokion koneen ääressä. Avasin ystävältäni alkuvuodesta saamani linkkivinkin erilaisista käytössä olevista web2.0 työkaluista. Eteeni aukesi sivu, jossa web2.0 työkaluja oli paljon. Niitä on paljon. NIITÄ ON TODELLA PALJON. Näkymä seisautti ajatteluni ja klo 10:08 olen nyt purkamassa tätä ahdistustani tänne blogiin (eikös päiväkirjoihin kuulukin tällainen reflektoiva paineidenpurku?). Katso sinäkin tarjontaa sivulla The Complete web2.0 Directory. Ja kerro miten tähän web2.0 maailmaan verkkopedagogin ja opettajan pitäisi suhtautua?

Ennen meillä oli yksi oppimisalusta, www-sivut ja sähköposti. Jotenkin tuli ikävä siihen maailmaan, vaikka ei sekään mikään onnela ollut.